Carola Sundqvist: Nyt puhutaan palkoista

31.10.2014 kl. 09:59
Insändare på kvinnornas lönedag i Pietarsaaren Sanomat 31.10.2014

Tänään vietetään ympäri Suomea Naisten palkkapäivää. Naisten palkka on noin 83% miesten palkasta ja se tarkoittaa että vuosipalkassa ero on noin 7600 euroa.  Vallitsevasta ongelmasta halutaan muistuttaa  viettämällä Naisten palkkapäivää, nyt kun naisten vuosipalkka on maksettu. Tänä vuonna päivä on 31.10.

Syyt palkkaeroihin ovat monet ja yksi on meidän sukupuolittunut työelämä. Vain vajaa viidennes meistä on töissä työpaikoilla missä on tasapuolisesti miehiä ja naisia. Suomen työmarkkinoilla ammatillinen jakautuminen naisten ja miesten tehtäviin on EU-maiden kuudenneksi korkeinta. Muissa maissa ammatillista jakautumista on pystytty purkamaan viime vuosina Suomea tehokaammin.

Naisvaltaisilla aloilla maksetaan pienempää palkkaa kuin miesvaltaisilla. Töistä maksetaan erisuuruisia palkkoja siitä huolimatta, että niihin vaadittava koulutus voi olla yhtä pitkä.

Kuitenkin hallituksen samapalkkaisuusohjelmassa sanotaan että sama palkka olisi maksettava samasta ja samanarvoisesta työstä. Tämä ei tänään toteudu. Palkkaerot kertovat myös eri työalojen välisestä eriarvoisuudesta. Ei voi olla oikein, että edelleen teknistä alaa arvostetaan enemmän kuin esimerkiksi hoiva-alaa.

Naisten työuraan vaikuttaa myös se, että lähes yksinomaan äidit käyttävät vanhempainvapaita. Mikäli vanhemmat jakaisivat vanhempainvapaan tasaisemmin palkkaerotkin kaventuisivat. Vanhampainvapaajärjestelmä voitaisiin uusia 6+6+6-mallin mukaan, joka olisi tasa-arvoisempi kuin tämän päivän malli. Vapaa koostuisi tässä kolmesta kuuden kuukauden jaksosta, joista yksi on äidille, yksi isälle ja yksi vanhempien jaettavissa. Mallin mukaan äiti voi halutessaan jäädä kotihoidon tuelle oman jakson päätyttyä ja isä voi pitää oman jaksonsa vasta tämän jälkeen.

Oikeudenmukainen palkkaus vaikuttaa läpi elämän. Eläkkeen suuruuskin määräytyy maksetun palkan mukaan ja naisten eläkkeet ovat pienempiä kuin miesten. Siksi nyt on tärkeää puhua palkoista!

Carola Sundqvist, puheeenjohtaja

Svenska Kvinnoförbundet

Petra Qvist-Hämäläinen